torstai 18. kesäkuuta 2009

Sanomalehtisatoa tältä aamulta

Aamun Hesarissa oli muutama mielenkiintoinen juttu:

  • "Kirjailija Hannu Mäkelä sepitti Jätkäsaaren tarinan" - Mäkelä kertoo tutkineensa Helsingin arkistoja, löytäneensä kalastajaperheen ja kuvitelleensa heidän elämänsä. Kalastajaperheen pojan Johannes Viktor Frin kautta kerrotaan tarina siitä, mitä Busholmenin saarella tapahtui sata vuotta sitten. Johanneksesta tulee sataman rakentaja ja laivojenlastaaja. "Tällä tavoin ihmisten on ehkä helpompi juurtua uudelle alueelle" - kuulostaa (meikäläisen korviin) järkevältä.
  • Ruotsin Täbyssä arkeologit ovat löytäneet savisessa maaperässä säilyneitä luurankoja tuhannen vuoden takaa. Alueella on samalta ajalta riimukiviä ja näin on uskaltauduttu jopa yhdistämään näissä mainittu Estrid komeimpaan naishautaan. Tukholman lääninmuseon sivulla perusteltu esitys aiheesta. Wikipediassa riimukivien kuvat, joista yksi kopioitu oikealle.
  • NYT-liitten puolelle on omakustantaja Hannu J. Ahonen onnistunut saamaan puffin kirjastaan Henki lähti! - suomalaisia henkirikoksia. "Ahonen esittelee teoksessa viitisenkymmentä vähemmän tunnetua murhaa ja tappoa viime vuosikymmeniltä. 1970-luvulta hengenriistoja seuranneen varastomiehen teoksesta välittyvät paneutuminen, vaivannäkö ja pieteetti." Onnittelut kirjailija-kustantajalle teoksesta ja markkinoinnista.

Ei kommentteja: