perjantai 26. kesäkuuta 2009

Agda Blom

Uudenkaupungin kultturihistoriallisen museon herrainhuoneessa oli tämän näköinen kirjoituspöytä:
Infolehdykän mukaan sen veisti "uusikaupunkilaisen porvarisperheen tytär Agda Blom 22-vuotiaana. Agda perusti veistokoulun Helsinkiin, ja toimi sen opettajana yli 30 vuotta". Uudenkaupungin naisia esittelevä sivu täydentää

Tunnettuun uusikaupunkilaiseen Blomin kauppiasperheeseen vuonna 1864 syntynyt Agda Blom vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Uudessakaupungissa. Hän oli kiinnostunut mm. purjehduksesta, jossa hän saavutti myös menestystä - aikana, jolloin naisille ei kilpailuissa vielä ollut edes omaa sarjaa. Agda Blom pääsi myös Uudenkaupungin Purjehdusseuran jäseneksi jo vuonna 1901, vaikka virallisesti naiset saivat luvan liittyä seuraan vasta kaksi vuotta myöhemmin. Agda purjehti Loveley- ja Wampo - nimisillä purjeveneillään.

Agda Blom oli 1800-1900-lukujen taitteessa muutenkin poikkeuksellinen nainen. Hän harrasti veistämistä ja olikin siinä erityisen taitava. Agda valmistui veistonopettajaksi Helsingissä Pedagogiska Slöjdanstaltenissa 1889 ja perusti kaupunkiin samana vuonna oman veistokoulun. Agda Blomin veistokoulu oli tunnettu siitä, että siellä tytötkin opetettiin käsittelemään puukkoa ja lehtisahaa. Agda ei koskaan perustanut perhettä. Hän kuoli Helsingissä 65-vuotiaana vuonna 1929. Hän oli opettanut veistoa jopa 12.000 oppilaalle.
Mutta silti "veisto" oli poikien käsityötä koko 1900-luvun?

Marginaalista täydennystä edelliseen sanomalehtiarkistosta
  • Uudenkaupungin kansakoulujen johtokunta myönsi 24.1.1889 virkaeron v.t. käsityönopettajana toimineelle Agda Blomille, joka oli kutsuttu apulaisopettajaksi Vera Hjeltin käsityökouluun Helsingissä (1.2.1889 Aura no 27)
  • "Puuveistokoulu. Neiti Agda Blomin veistokoulu, joka avattiin syysk. 3 p., alottaa toisen lukukautensa tänään talossa n:o 28 Bulewardinkadun varrella. Koulussa on ollut toistasataa oppilasta, joista nuorin oli 4 vuoden ikäinen. Opetusta annetaan kaikenlaisissa puutöissä eri mallien mukaan. Maksu on 25 penniä tunnilta. Neiti Blom on tunnettu hyvin taitavaksi tällä alalla, jotenka koululta saattaa odottaa parhaimpia tuloksia."(10.01.1893 Uusi Suometar no 7 )
  • Agda Blomin veistokoulu aloitti uuden lukukautensa 2.9.1897 osoitteessa Erottaja 19(2.9.1897 Hufvudstadsbladet no 237 )
  • Agda Blomin veistokoulu aloitti uuden lukukautensa 16.1.1899 osoitteessa Erottaja 19 -puhelinnumero 2556 (15.01.1899 Hufvudstadsbladet no 14 )

Ei kommentteja: