sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Medialöytöjä ja muuta "ajankohtaista"

Selvitin vihdoinkin miten puhelimeni podcasting-sovellukseen sai muita ohjelmia kuin hakemistosta löytyvät. Nyt on sitten muutakin kuin amerikkalaista ja englantilaista kuunneltavaa. Ruotsalaisesta tarjonnasta poimin radio-ohjelman Vetenskapradion historia, jonka rss-feedissä on ohjelmia useammalta vuodelta eli kuunneltavaa riittää. Esittelevät tutkimuksia ja arvostelevat historiallisten elokuvien todenmukaisuutta. Täysin asiallisesti, mutta ei tylsästi. Osa on tietenkin RuotsiRuotsi-spesifistä, mutta tuoreehkon jakson analyysi teloitettujen luista lienee - valitettavasti - relevantti myös Suomen historian suhteen.

Viikolla selvisi, että Ruotsissa aiotaan juhlia ensi vuonna kuninkaallisia häitä. Tarkoitus on myös muistaa Birger jaarlia.

Jos olet suunnitellut tutkivasi jotain Hämeenlinnan maakunta-arkistossa kesälomallasi, niin unohda koko juttu. Arkistoa aletaan remontoida ja se on kiinni. Sen sijaan voi mennä vaikkapa Lahden kansanopiston ja Historian Ystäväin Liiton järjestämään XXV historian kesäseminaariin Lahden kansanopistossa 15.-17.6.2009. Aiheena suomalaisuuden omakuva.

Uusi suomalainen historiallinen romaani Kolmen kuun kuningatar käsittelee Kaarina Maununtytärtä. Suvi Aholan arvio Hesarissa 26.2. ei ollut pelkästään kehuva.

Sukuhakurissa keskusteltiin siitä, kun sukulaiset haluavat uskoa "hianoihin" juuriin. Ja SukuForumissa taas siitä, miten asioita esitetään sukututkimuksissa (liian) parhain päin.

Kaikenlaista mielen museoista kertoi lämpömittarin historiasta.
Kolmas huone kirjoitti elämän dokumentoinnista.
Muinaisharrastajat pitivät hiihtokisat.
Tillman oli lukenut Arto Hautalan Luut kasaan-blogia, johon ei valitettavasti ole tullut täytettä aikoihin.
Juhani tarinoi myös sukututkimuksesta.
Söpö kuva keskiaikaisen käsikirjoituksen marginaalista.
Reijo Valta kirjoitti siitä, että Geronimon kuolemasta oli kulunut 100 vuotta.
Mielelläni laittaisin tähän kuvitukseksi Flickeristä löytyneen kuvan Kokemäen vanhasta hautausmaasta, mutta kuvaaja ei ole antanut oikeuksia moiseen. Löytänyt aivan uuden kuvakulman, tuskin paikkaa tunnistaa. Toinen upea kuva on Kokemäen Orjapaadelta.

Helsinki-infon sarjakuva Rottapoika mietiskeli Helsinkiä nyt ja 200 vuotta sitten. Koko sarkauvan näkee lehdestä.

Ei kommentteja: