lauantai 28. helmikuuta 2009

Kurkistus savupirttiin Mouhijärvellä

Yllä kuvattu savupirtti on löytynyt Mouhijärveltä kun "monessa paikoin Suomessa ei enää hakevakaan löydä oikein vanhanaikuisia savupirttejä". Näinpä aihetta kannatti kuva kanssa käsitellä Helsingin Wiikko-Sanomien numerossa 31.03.1882.

Kyseinen saunanoloinen pirtti oli ollut torpan ainoana asuntona kunnes pari vuotta ennen kirjoituksen julkaisua sen viereen rakennettiin uusi koti. "Vanhassa pirtissä oli toinen ikkuna myöhemmin varustettu lasilla, jotta se ei enää ollut ihan pimeä, mutta toinen, niinkuin kuvasta näkyy, oli avattava laudalla, joka kulki pienain välistä."

Lapsille suunnattua tekstiä savupirteistä löytyy Museoviraston sivustolta.

Ja Markus Kajon radio-ohjelmasta voi kuunnella (soitin oikeassa reunassa) kun "vuonna 1950 radiossa esiteltiin Suomen köyhin kunta. Rautavaaran Katajanmäen kylässä asuttiin tuohon aikaan vielä savupirtissä, mikä lienee tämän päivän ihmiselle aivan kauhistuttava ajatus."

Ei kommentteja: