perjantai 27. helmikuuta 2009

Elämänkerran kirjoittamisesta

Heli Seppälän vuonna 2007 valmistunut gradu on otsikoltaan Olga Gummerus-Ehrströmin biografia. Tämä Olga oli 1800-luvun ja 1900-luvun vaihteessa elänyt taiteilija, josta ei elämänkertatietoja löytynyt valmiiksi koottuna. Niinkuin ei monesta muustakaan aikansa ihmisestä.

Sukututkijalle luvun Taiteilijan elämän tutkiminen metodit tarjoavat ihan hyvän muistutuksen ajan lähteistä ja metodeista. Seppälä oli kohdannut tuttuja haasteita:

”Olga Ehrströmiä ei kuvataiteilijamatrikkeleista löydy.”…

”Lehtien läpikäyminen on työlästä puuhaa, jollei käytössä ole hakemistoja (esim. henkilöhakemistoja) tai tiedossa tarkkoja päivämääriä.” …

”Olga ja Eric Ehrströmin omien lasten tietojen löytyminen oli taas asteen hankalampaa. Lähtötieto oli, että Ehrströmeille oli syntynyt kaksi lasta, tyttö ja poika, joista poika syntyi kuolleena ja tyttö eli hyvin lyhyen aikaa. Koska poika syntyi kuolleena, ei häntä merkitty kirkonkirjoihin lainkaan. Syntyneiden ja kastettujen luettelo ei antanut tulosta myöskään tytön syntymästä. Hänet merkittiin vuonna 1905 vain kuolleiden luetteloon.”…

”Olga Ehrströmin elämää tutkiessani ongelmakohdaksi muodostui Olga ja Eric Ehrströmin muuttoajankohta Helsingistä Kirkkonummelle. Tietoa sinne tai takaisin muutosta ei löytynyt Helsingin seurakuntien eikä Kirkkonummen seurakuntien muuttaneiden kirjoista. Tämä tarkoittanee, että he eivät muuttaneet tietojaan seurakuntaan. Ehkä muuton ei ollut tarkoitus olla pysyvä. Muuttoajankohta oli kuitenkin mahdollista selvittää Hämeenlinnan maakunta-arkistossa olleiden henkikirjojen avulla.” …

”Olga Ehrströmin perukirjaan kuului testamenttien lisäksi kuolinpesän kiinteän omaisuuden luettelo, saatavien ja lainojen listaus sekä pesänjako. Perukirja sisälsi myös seurakuntien antamia virkatodistuksia sukulaisista ja testamenttiin merkityistä henkilöistä.” …

”Olga Ehrströmin elämää tutkiessani etsin hakemistojen avulla poliisilaitoksen osoiterekisteristä Olga ja Eric Ehrströmien osoite-ilmoituskaavakkeet. Osoitetiedot löytyivät Kirkkonummelta muuton jälkeen vuodesta 1913 molempien kuolemaan saakka. Tutkin myös Olga Ehrströmin verotietoja, mutta niiden tulkitseminen olisi vaatinut parempaa kunnallisverotuksen tuntemusta, jotta olisin voinut hyödyntää niitä Olga Ehrströmin biografiassa.”


Seppälä ei ole Olgaa unohtanut, vaan raportoi uusista löydöistä blogissaan.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Hei Kaisa! Olipas mukava nähdä, että olet tutustunut sekä graduuni että blogiini. Tervetuloa toistekin!