torstai 1. tammikuuta 2009

Uudenvuodenpäivän vietto 1850-luvun Helsingissä

Lomailun merkeissä lainaan Anders Ramsayn muistoja:

Käyntikorttilaatikolla oli oma tärkeä tehtävänsä perhe-elämässä. Jos oltiin kotoa pois, riippui se ovella; jos taas kotosalla oltiin ja otettiin vieraita vastaan, silloin oli laatikko sisäpuolella. Mutta sattui niinkin että perhe oli kotona ja talo valaistu kirkkaasti, mutta käyntikorttilaatikko siitä huolimatta riippui ovella. Silloin merkitsi se taas sitä, että talossa parhaillaan vietettiin jotain yksityisjuhlaa tai perhekutsuja, ja vieraiksi aikovat kääntyivät silloin takasin. -- Mutta tärkeintä osaa näytteli tuo laatikko uudenvuodenpäivänä.

Sillä silloin oli jokaisen käytävä kaikkien tuttavainsa luona toivottamassa »onnellista uutta vuotta!» Mutta jos kerran kaikkien näinollen täytyi olla ulkona uudenvuodentoivotus-vierailuilla, niin kukaan ei kai olisi voinut olla kotona. Seurauksena tästä olikin, että kukin pysyi kotonaan ja lähetti sensijaan palvelijansa tahi sellaisen puutteessa jonkun vahtimestarin pyyhältämään ympäri kaupunkia ja heittämään uudenvuodenkortteja asianomaisiin käyntikorttilaatikoihin. Oli kerrassaan hauskaa istua ikkunan ääressä ja katsella kuinka kaupungin kaikki »pikenttipalvelijat» liehuivat kaduilla ja lensivät huimaa vauhtia toinen toisensa edelle. Ja hupaisaa oli sitten aina puolen tunnin kuluttua käydä kokemassa täyteen sullottua käyntikorttilaatikkoa ja laskea kuinka monta uudenvuodentoivotusta jälleen oli tullut. Näiden uudenvuodenkorttien nojalla sommiteltiin ja laadittiin sitten kutsulistat kemuihin.

Vihdoin huomattiin kuitenkin kuinka hullunkurisia tuollaiset »pikenttien» avulla tehdyt uudenvuodenvierailut oikeastaan olivat ja niin hävisi tuo tapa vähitellen käytännöstä monien muiden senaikuisten tapojen mukana. Sensijaan ruvettiin sanomalehdissä ilmoittamaan, ett'ei tuona päivänä erityisille vierailulle tulla.

Ei kommentteja: