sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Jokseenkin ajankohtaista ja aiheellista

Ruotsalainen väittelijä oli tullut siihen tulokseen, ettei kyläelämä sittenkään (?!) ollut niin tasa-arvoista. Hieman nollatutkimuksen makua, mutta väitöskirja itsessään kertoisi varmaan enemmän. Ruotsin uutisia on myös Uumajan yliopistossa väsättävä väestötietokantaa 300 vuoden ajalle 300 000 henkilöstä.

Ruotsalainen kirjoittaja mietiskeli lähdeviitteitä tasolla, jota suomalaisessa sukututkimuksessa ei ole nähty. Ennen vanhaan Genoksen kirjoittajaohjeissa luki, ettei "selviä" lähteitä kuten rippikirjoja tarvitse merkitä. Itse olen sitä mieltä, että pitää. Onko tarpeen kertoa oliko kyse digikuvasta, mikrofilmistä vai mistä kopiosta on sitten eri juttu.

Lähteistä puheen ollen Biomi.org-blogissa kerrottiin verkkolähteiden käsittelyyn sopivasta Firefox-lisäkkeestä. Valitettavasti en käytä kyseistä selainta. Samasta blogista löytyi myös pätkä tiedonhakutavoista ja julkaisemisesta.

Arne Nevanlinna oli kirjoittanut fiksuja historian tulkinnasta ja siitä keskustelemisesta jo lokakuussa.

Erkki Ahon Suomen Historia-blogi näyttää keskittyvän 1900-luvun historiaan Kalajoki-painotuksella. Laadukkaalta vaikuttavia juttuja kuten: Isoviha Kalajoella , Kalajokisia sisällissodassa ja Nivalan konikapina .

Articon Companion kommentoi Valtiollisen historian museota.

Jos heräisi hinku historian yliopisto-opiskeluun voisi lukea tämän. Kirjoittaja pääsi yliopistoon ja kertoo opiskeluistaan blogissaan.

Juha Seppälän kirjasta Suomen historia löytyi arvio Kokemisen arvoista-blogista, Morren maailmasta ja Omasta huoneesta.

Tietoviikko oli taustoittanut Kansalliskirjaston digitointihanketta

Loppukevennykseksi: Pilvien katsomisen lyhyt historia

1 kommentti:

Sara kirjoitti...

Kiitos linkeistä :) Itsänikin on välillä kutkuttanut ajatus sukututkimuksesta, ehkä vielä joskus..