Hakee jotain niin löytää jotain – osa n+1

Kesällä osui käteeni kirjadivarissa Heikki Ylikankaan juhlakirja Tie tulkintaan vuodelta 1997. Sisällysluettelossa oli paljon kiinnostavaa, joten laitoin kirjan nimen muistiin, mutta lainasin kirjastosta vasta eilen.

Ensimmäiseksi käänsin esiin Mari Rakkolaisen artikkelin Pelätty Rusina Jung. Rakkolaisen lisensiaattityö esi-isäni Petter Sundin häirikköpojista oli minulle erittäin antoisa ja tämä artikkeli käsitteli 1700-luvun Helsinkiä myös. Elin siis pienessä toivossa, että Petter Sund voisi tulla esille. Mutta ei, Rusinalla oli sentään sen verran järkeä, ettei alkanut Sundeja nimittelemään.

Sen sijaan... ”Oikeus kutsui todistajaksi Johan Herkepeuksen, jonka majoituspaikkana oli ollut porvari Gårgianderin [Rusina Jungin aviomies] talo. ... Sitten tulivat kuultaviksi Johanin veljet Gabriel ja Joseph, jotka myös olivat majailleet Gårgianderin talossa.”

Tiedosto Emma Karoliinan esipolvet on ollut koskemattomina 30.7.2007 lähtien, mutta kyllä minä sentään jotain muistan. Eli kirjoittaneeni ”Andreas Herkepaeuksen toinen poika Johan Herkepaeus kirjoittautui Helsingin triviaalikouluun vuonna 1723 yhdessä veljiensä Gustafin ja Gabrielin kanssa. Josef veli kirjoitettiin kouluun sisään 1725 ja Andreas vuonna 1730. Tällöin (vuonna 1730) Johan ja Gabriel olivat rehtorin luokalla ja Josef ylemmän kollegan luokalla. Toisin kuin veljiään Johania ei viehättänyt koulutie ja hän vaihtoi sen sotapalvelukseen.”

Johan meni aikanaan naimisiin Petter Sundin tyttärentyttären kanssa ja on siis myös esi-isiäni. Lienee selvää, etten olisi ikipäivinä lähtenyt häntä tarkoituksellisesti tästä kirjasta hakemaan, enkä olisi kuvitellut koulupoikien esiintyvän oikeuden pöytäkirjoissa. Mikä tekee tällaisestä löydöstä vieläkin "hauskemman". Edesmenneen kirkkoherran pojat kiroilevan murhaajattaren hoivissa...

Vaihteeksi arkistossa

Eilinen käynti Kansallisarkistossa oli eka viikkoihin, mutta tunnistin vielä päivystäjän, joten tilanne ei ole toivoton. Mikrofilmihuoneessa oli melko täysi miehitys eli sukututkimusta on syntymässä.

Ehdin tarkistella torppareita pari tuntia. Kirjasin hyviä täydentäviä tietoja ja löysin yhden melko pahan mokan. Käsikirjoitusversiossa minulla oli torppari "Erik Josefinpoika Finbergi" - rippikirjassa luki "Enk. Josefina Finbergi". (Juha oli laittanut hyvän kommentin eiliseen viestiini - meikäläisellä kun kärsivällisyys ei aina riitä ja huolellisuudessakin on ollut vuosikymmeniä parantamisen varaa. )

Knorring kypsytystä kahvitauolla

Posti toi eilen SKS:stä luvan käyttää Kansanrunousarkistosta löytämääni matskua. Heille ei tästä ilosta tarvitse onneksi maksaa.

Eli jos käsikirjoitus sattuisi olemaan painokunnossa sen voisi laittaa menemään.

Mutta kun ei ole. Voisin lohduttaa itseäni ja sanoa loppusuoran olevan näkyvissä, mutta sitten täytyisi tunnustaa sen olevan vielä tuskaisen pitkän. Torpparitiedot ovat vieläkin alkutekijöissään, meijerikouluoppilaat kaipaavat tarkistuskierrosta ja ...

Ei auta itku markkinoilla - työpäivän jälkeen arkistoon

(Lampaat Nordisk Familjebokista Kamariherran 800-päisen lauman muistoksi.)

Nuori Satakunta

Sain Kokemäellä käydessäni kuvattua Maatalousmuseon näyttelystä Kokemäenkartanon pohjapiirroksen ja huoneiden nimet. Mutta edelleen kaihertaa silloin joskus jossain näkemäni artikkeli.

Yksi kandidaatti oli Nuori Satakunta, jonka tilasin Kansalliskirjaston uumenista jonkinlaista yritystä (itselleni) osoittaakseni. Näin heti, että sivukoko oli väärä, mutta selasin muutamat vuosikerrat varmuuden vuoksi. Laitoin muistiin seuraavat, siltä varalta, että löytyy kiinnostuneita, jotka eivät niitä tunne.

(Nuori Satakunta -lehteä on Porin maakuntakirjastossa. Jos omaan tutkimukseen kuuluu ahkeria nuorisoseuralaisia siitä kannattaa hakea pyöreiden syntymäpäivien esittelytekstejä ja muistokirjoituksia.)

• Tammikuu 1936. ”Niementaus”: Lappilaisen taituri-suvun esi-isä. Satakunnan nuorisoliiton keräyskilpailusta 1931. Tiedot saatu 65-vuotiaalta K. Rengmanilta ja Lapin kirkonarkistosta. (Juttu alkaa Pommerin sodan aikaisesta soturista Henrik Kniht. Iiro Karin sivun mukaan hänestä on kirjoitettu paljon muuallakin.)
• Helmikuu 1936. Mitmaari-keto. Noin 70-vuotiaan rva A.L. kertoma kuvaus Raumalta
• Maaliskuu 1936. Hylkeenpyynti Rauman saaristossa. Emäntä E Pihlus-Vahalan kuvauksen mukaan muistiinmerkinnyt A. L.
• Kesä-Heinäkuu 1937. Hää- ja naimatapoja Kiukaisissa 70-80 vuotta sitten. Emäntä Vilhelmina Ojalan, joka kuoli 1926 91-vuotiaana, kertoman mukaan kirjoitti Lyyli Pero. Julkaistu Kiukaisten nuorisoseuran Sirpale-lehden kotiseutunumerossa 1917
• Kesä-Heinäkuu 1937. ”Kustaanpoika”: Lukuvooroista ja lukupidoista Lapissa
• 10/1938. S. L.: Levan ja Pitkäjärven muinaiset reitit Kokemäellä.
• 12/1938. J.V.: Nuoren neidon kohtalo. Muistelmia Lapista viime vuosisadalta. (Aleksandra Junnila Saaren kylästä hukkui ajaessaan tulvaveteen.)

Silmiin osui myös juttu, jossa oltiin huolissaan liiton arkistosta. Selostettiin, että kilpailukirjoitukset oli huolellisesti ommeltu vihoiksi. Näitä yritin metsästää paikallistiedon ja mahdollisesti mummuni isän tekstiä löytääkseni. Satakunnan museon arkistosta, jossa liiton papereita on, vastattiin kuitenkin ettei tämän tyyppistä. Jätin tarkistamatta. Muistaakseni arkistoa oli myös TMA:ssa, jossa otin ne esille... mutta minun muistiini ei ole luottamista.

Virtuaaliretki Hämeenlinnaan

Hämeenlinnan kuva 1700-luvun alusta. Wikimediasta

Tänäkään kesänä en taida ehtiä tutstumiskäynnille Hämeenlinnaan. Virtuaalivierailulle löytyy onneksi muutakin materiaalia kuin kuvia.

Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon sivuilta löytyy hyvä peruskatsaus kaupungin historiasta.

Laajempi materiaalikokonaisuus on toukokuussa avattu Lydia. Löytyy sekä tekstiä, että digitoitua materiaalia. Sukututkijaa voisi kiinnostaa esimerkiksi osoitekalenterit tai puhelinluettelot. Tai kaupungin kartat. Löytyy myös kaunis Hämeenlinnan ja Helsingin välille rakennetun rautatien kartta, jossa näkyy (itseäni kiinnostavasti) selkeästi Helsingistä lähteneiden maanteiden linjaukset, jotka tässä vaiheessa taisivat olla vielä 1700-luvun tapaiset.

Ote Magnus von Wrightin grafiikasta. Muisti-tietokannasta, josta löytyy muitakin historiallisia Hämeenlinna-kuvia.

Milloin pidetään häät?

Kesälomalukemistooni osui Elias Lönnrotin raportti vuonna 1828 Hirvensalmesta:

Täällä kuten myös muutamissa naapuripitäjissä vihitään kaikki morsiusparit kernaimmin neljäntenä adventtisunnuntaina, Tapaninpäivänä tai helluntaina. Koska seurakunnat ovat suuria, kuuluu usein tapahtuvan, että pappi yhdellä kertaa vihkii noin 20 paria. Nämä asettuvat alttarinkehän ympärille kaikki yht’aikaa. Kun pappi vastaanottaa vihkisormukset, kuuluu hänellä olevan aika suuri vaikeus osata antaa ne oikein takaisin kunkin omistajalleen. Tavallisimmin hän panee ne siihen järjestykseen, johon morsiusparit ovat asettuneet alttarinkehän ääreen, taikka hän panee ne järjestyksessä omiin sormiinsa, jolloin koko hänen kätensä lopuksi on kauniisti hopeasormusten kaunistama.

Ajattelin tehdä vähän data eksploraatiota, mutta muistin seurakunnan väärin, joten kannoin kirjaston koneelta kotiin Hirvensalmen sijaan Mäntyharjun tiedot. Verrokeiksi otin oman tutkimukseni pääpitäjiä eli Asikkalan, joka on melko lähellä edellä mainittuja, sekä Kokemäen ja Vetelin. Otin mukaan vuosien 1816-1845 vihkimiset jättäen pois muutamia, joissa päivämäärä oli epätäydellinen. Jakamalla häät kalenteriviikoille näkyy vuodenvaihteen piikki sekä Mäntyharjussa ja Asikkalassa selvästi.

Silmämääräisesti Mäntyharjussa oli yksi iso keväthääpäivä vuosittain, mutta tämä ei osunut läheskään aina laskemaani helluntaihin. Taulukkolaskentaohjelmani ei välttämättä ollut synkassa suomalaisen 1800-luvun kalenterin kanssa? Joulupyhät oli helpompi poimia esiin ja tapaninpäivä oli selvästi vuoden suosituin ajankohta – viidennes kaikista häistä.

Kaikissa tutkimissani seurakunnissa sunnuntai on selvästi suosituin vihkipäivä.

Poikkeuksen tekee Kokemäki, jossa on samansuuruiset piikit myös tiistain ja torstain kohdalla. Kun järjestin vihkimerkinnät ensin viikonpäivän ja sitten sulhasen mukaan, näkyi selvästi, että talolliset vihittiin juuri tiistaisin ja torstaisin. Sunnuntain massassa heitä oli vain muutama. Tämä selittyy sillä, että Kokemäellä talolliset pitivät häänsä (morsiamen) kotona. Sunnuntaihäät kirkossa taas sopivat "kodittomille" pareille, eli palkollisille. (Tarkempaa analyysiä voisi tehdä erottelemalla ja ryhmitelemällä titteleitä, mutta jätetään kotitehtäväksi kiinnostuneille. Samoin kuin muut paikkakunnat.)

Kesälomaretkiraportti

Viime lauantaina osallistuin Helsingin seudun kesäyliopiston retkelle Päivä muinaisuuden poluilla. Tuttuun tapaan bussi oli täynnä itseäni vanhempia naisia, lievästi kärjistäen.

Espoon länsirajalla, lähellä Espoon kartanoa, jonka näin nyt ensimmäistä kertaa, katselimme Sperringsin kiviaikaista asuinpaikkaa. Eli tiirailimme pellon ja metsän rajaa.

Seuraava kohde, Hvitträskin lähellä oleva kalliomaalaus, oli visuaalisesti mielenkiintoisempi. Ja sain vastauksen mummoni kestokysymykseen ”miten punamulta on voinut pysyä seinässä tuhansia vuosia”. Vastaus oli, että kalliosta irronneet mineraalit ovat muodostaneet suojaavan kerroksen. Joka oli, taivaan kiitos kestänyt puhdistustyön sen jälkeen, kun joku idiootti oli spraymaalannut muinaisjäännöksen päälle!

Jatkoimme Inkoon kirkolle. Saamassamme materiaalissa oli kuva sen Kuolemantanssi-maalauksesta, josta muistin olleeni siellä aikaisemminkin, viimevuotisella Glossan retkellä. Toivottavasti nyt pysyy mielessä, että olen siellä käynyt ja joku päivä ehkä sekin missä kirkossa käytiin aikaisemmalla Glossan retkellä.

Kirkon jälkeen siirryimme metsiin, joista löytyi hautaröykkiöitä, hautaröykkiöitä ja hautaröykkiöitä. Yritin kuunnella, mutta en omaksunut opastuksesta juuri mitään. Maisemat olivat kauniita, metsässä kiva kulkea ja aurinko paistoi.

Päivän toinen kirkko oli Teijon kirkko, jonka syntyhistoria kerrottiin kertaalleen bussissa ja toiseen kertaan paikan päällä niin jäi (ainakin toistaiseksi) mieleen. Ruukinpatruuna Robert Bremer oli ennustanut vedenpaisumuksen, johon hän uskoi niin voimakkaasti, että varusti aluksen ruukkilaisia varten ja makuuhuoneensa ikkunaan pelastusveneen. Kun vettä ei tullutkaan Bremer rakennutti Jumalaa kiittääkseen kirkon vuonna 1829. (Juha on kirjoittanut blogissaan yksityiskohtaisemman version tarinasta.)

Viimeinen retkikohde oli Vuorentaan kartano Halikossa. Ruotsalaisen arkkitehdin 1800-luvun puolivälissä designaama rakennus oli ulkoa varsin omalaatuinen. Pohjana oli kaksikerroksinen harmaakivirakennus, jonka uskotaan olevan 1500-luvulta. Hornien luovuttua kartanosta 1734, rakennus jäi asumattomaksi. Vuonna 1802 se muutettiin viljamakasiiniksi. Nykyiseen asuun vievät työt aloitettiin 1854.

Opastuksen siellä hoitivat rutiinilla nykyinen emäntä Lotta Armfelt ja hänen isänsä Carl Armfelt. Paljon hienoa tietenkin nähtiin, mutta eniten kadehdin maisemia ja 1600-luvulta peräisin olevaa sukuraamattua, jossa oli Armfeltien esi-isän muistiinpanoja 1700-luvun ensimmäisiltä vuosilta eli Pohjan sodan ajalta. Kirja oli isokokoinen, itse olisin valinnut sotatantereelle vähän pienemmän mallin.

Paluumatkalla Helsinkiin mainostettiin Arkeologian harrastajat ANGO –yhdistystä. Jaetun esitteen mukaan heillä näyttää olevan paljon mielenkiintoista toimintaa.