perjantai 25. huhtikuuta 2008

Radiaalista linkitystä

Radion määritelmä vuonna 1915, Nordisk familjebok
Lauantaina väitellään Turussa keskiajan kaupunkieläimistä. Aihe oli esillä äskettäin Keskiajan luontoillassa, joka on toistaiseksi kuunneltavissa Internetin kautta . Yleisradion sivuilla voi kuunnella parhaillaan myös kirjakauppojen historiaa, suomalaisten huonekasvien historiaa ja jutun maatiaiskasveista.

Radio-ohjelma on myös omistettu miettimään minkälaisia haasteita kuntaliitokset aiheuttavat kotiseutuyhdistyksille. Ainakin Kokemäkeen 60-luvulla yhdistetty Kauvatsa on säilyttänyt oman toimintansa ja identiteettinsä. Kouluaikoina 80-luvulla kaverini olivat hyvin tarkkoja siitä, että he olivat kauvatsalaisia eivätkä kokemäkeläisiä.

Ei kommentteja: