sunnuntai 23. maaliskuuta 2008

Kaikenlaisia kouluja

Kun kansa oli totutettu kansakoulujen autuuteen Suomeen alkoi ilmaantua myös erilaisia ammatillisia kouluja. En ole nähnyt näistä mitään valmista listausta, saattaa jossain ollakin.

Historiallisen sanomalehtikirjaston hakemistossa ei ole erillistä luokitusta kouluille, vaan ne on sijoitettu paikannimien alle (Topographica). Kaupunkien kohdalta löytyi seuraavia otsikkoja, jotka tarkoittanevat, että koulua oli joko mietitty tai toteutettukin. Mukana ei ole kansakouluja, oppikouluja eikä tanssi- uima tahi laulukouluja.

Hamina: Kadettikoulu. Käsityö-ja käsiteollisuuskoulut. Merenkulkukoulu.
Helsinki: Eläinvälskärikoulu. Hevosenkengityskoulu Kauppakoulut ja - opistot. Koneenkäyttäjä-ja rakennusmestarikoulu. Kutomakoulu. Käsityökoulu. Käsityöläisten taidekoulu. Lukkari-ja urkurikoulu. Mekaaninen opisto. Merikoulu. Porvarikoulu. Puutarhakoulu. Raajarikkojen työkoulu. Taideteollisuusyhdistyksen koulu. Taideyhdistyksen piirustuskoulu. Talouskoulut.Teatterikoulut. Teknillinen realikoulu. Teollisuuskoulut. Veistokoulut.
Hämeenlinna: Alakouluseminaari. Käsiteollisuuskoulut.
Jyväskylä: Käsiteollisuuskoulut.Veistokoulut.Kutomakoulu
Kokkola: Käsiteollisuuskoulu.Veistokoulu.Kauppaopisto.
Kuopio: Kauppakoulu Maanviljelyskoulu.Lukkari-ja urkurikoulu Veisto-ja teollisuuskoulut
Lappeenranta: Kansanopisto. Teollisuus-ja veistokoulu.
Loviisa:Ammattikoulut
Maarianhamina: Kutomakoulu. Käsityökoulu. Merenkulkukoulu.
Mikkeli: Veistokoulut.
Oulu: Kauppakoulu. Kellonsoittaja-ja urkurikoulu. Koneenkäyttäjäkoulu. Käsityö-,teollisuus-ja veistokoulut. Talouskoulu.
Pietarsaari: Kauppakoulu
Pori: Kauppakoulu Veistokoulut
Porvoo: Kansankorkeakoulu. Kauppa koulu. Käsityö-ja veistokoulut. Käsityökoulu. Merikoulu.
Raahe: Kauppakoulu. Merikoulu. Veistokoulut.
Rauma: Merikoulu. Veistokoulut
Sortavala: Veistokoulut.
Tammisaari: Veistokoulut.
Tampere: Kauppaopistot ja kauppakoulut. Käsityö-ja teollisuuskoulut.Veistokoulut. Talouskoulu.
Turku: Kauppaopisto ja kauppakoulut. Kengityskoulu. Kupittaan puutarhanhoitokoulu. Lukkari-ja urkurikoulu. Merikoulu. Talouskoulu. Teatterikoulu. Teknilliset reaalikoulut. Teollisuuskoulut.
Uusikaarlepyy: Käsityökoulut. Veistokoulut
Uusikaupunki: Kauppakoulu.Merikoulu. Kutomakoulu.
Vaasa: Kauppakoulu. Käsityö-ja teollisuuskoulut.Veistokoulut. Maanviljelyskoulu. Merikoulu.
Viipuri: Kauppaopisto ja kauppakoulut. Kutomakoulu Käsityö-ja veistokoulut Merikoulu Piirustuskoulu Talouskoulu Teollisuus-ja käsityöläiskoulut

Henkilötiedot löytyisivät tietenkin helpoiten koulumatrikkelista. Sen puuttuessa täytyy lähteä metsästämään kyseisen koulun arkistoa, mutta tämä voi olla haasteellista (nimimerkillä "kokemusta on"). Satunnaisesti voi löytää tietoa koulujen oppilaista myös sanomalehdistä. Esimerkkejä:
Oppilaiksi Kakolan vanginvartijakouluun on 43 hakijasta otettu seuraavat 10: ent tarkk'ampuja Gustaf Werner Johansson Raisiosta, karvarinsällit August Wilhelm Hella Turusta ja Aksel Nikolai Tanner Kokemäeltä, ent kesreitteri Gustaf Litzen Uskelasta, ent. aliupseerit Viktor Salmi Rymättylästä ja Johan David Heiskanen Sulkavasta, palokonstaapeli Severin Iren Helsingistä, renki Johan Oskar Järvi Turusta, lukkarinpoika Karl Edvard Stenberg Rengosta, ja räätälinpoika Viktor Petter Villgren Sauvosta. (06.10.1888 Turun Lehti no 118)

Kengittäjäkoulusta Helsingissä päästettiin viime lauvantaina, kuten Hbl kertoo, K Lindqvist Iitistä, J. Dahlroos Hartolasta, G. Helander Pälkäneeltä, ja K. G. Lindell Tampereelta. Viimeksi mainittu sai 15 markan palkinnon. (04.04.1883 Tampere no 38)

Ei kommentteja: